Etusivu » Uutiset » Osallistu Ylen ja Sulasolin videokampanjaan "Kuorot matkalla Hämeenlinnaan"!

Osallistu Ylen ja Sulasolin videokampanjaan "Kuorot matkalla Hämeenlinnaan"!

Sulasol ja Yle haastavat Laulu- ja soittojuhlille osallistuvat kuorot tekemään ja julkaisemaan verkossa omia videoitaan teemalla "Kuorot matkalla Hämeenlinnaan". Haluamme nähdä videoilla oman kuoron erityispiirteitä ja kotipaikkakunnan paikallisväriä. Kampanjamme otsikkona voisi olla myös ”Tästä kuorosta en luovu”, sillä haluamme kuulla kuoron merkityksestä laulajien elämässä ja arjessa. Mikä omassa kuorossa on parasta, miksi kuorossa laulaminen on elintärkeää? Miksi kuoro osallistuu Laulu- ja soittojuhlille, millaisia odotuksia tapahtumasta on? Kerro se meille!
 
Videoilla voi käyttää vain sellaista musiikkia, joka on tekijänoikeuksiltaan vapautunutta (esim. kansanlaulu tai kaikkien tekijöiden kuolemasta yli 70 vuotta). Olemme myös saaneet Jussi Chydeniukselta luvan Laulu- ja soittojuhlien ohjelmistoon sisältyvän Suomenmaa-laulun käyttöön kampanjassa, sitä on siis mahdollista laulaa videoilla. Videot voivat hyvin sisältää myös muuta kuin musiikillista sisältöä.
 
Videon kesto voisi olla noin 2-3 minuuttia, ja sen voi kuvata vaikkapa kännykällä tai muulla välineellä, jota kuoron on helpointa käyttää. Videoita voi tehdä koko kevään ajan Laulu- ja soittojuhlille saakka vaikka useampiakin per kuoro, ja Ylen verkkotoimitus kerää niitä omille sivuilleen ”Suomen suurimpaan kuoroon”. Ensimmäisiä videoita esitellään jo Ylen Kantapöytä-ohjelmassa verkossa, radiossa ja Yle Teemalla 8.3.2017. Videoita näytetään Kantapöytä-ohjelmassa koko kevään ajan. Ylen väki haastattelee mielellään videoita lähettäneitä kuoroja myös paikan päällä Hämeenlinnassa Laulu- ja soittojuhlien aikaan. Kuorot voivat julkaista videot omissa sosiaalisen median kanavissaan, esim. Facebookissa, Instagramissa tai YouTubessa. Videot tulee merkitä seuraavilla hashtageilla:
#suomi100
#sulasol
#laulujuhlat2017
#yleklassinen
#ilomantsi (eli paikkakunta, jolla kuoro toimii)
#suomisoi
#matkallahämeenlinnaan
 
Lähdetään yhdessä matkalle kohti Hämeenlinnaa!
 
Lisätietoja kampanjasta Laulu- ja soittojuhlien toimistosta sekä Ylen verkkotoimituksesta:
Tiina-Maija Lehtonen 040 559 7135
Sandra Saulo 040 848 7847
Laila Kangas 040 830 7979