![]()
Reilut 2000 laulajaa ja soittajaa kokoontuu 7.-10.6.2012 Kuopioon musisoimaan yhdessä. Viikonlopun aikana saadaan nauttia niin amatöörien kuin ammattilaistenkin taidonnäytteistä. Juhlien kansainvälisesti tunnetuin vieras on ruotsalainen lauluyhtye The Real Group.
Laulu- ja soittojuhlien aikana koko Kuopio soi ja laulaa, kun juhlat levittäytyvät ympäri kaupunkia. Laulajat ja soittajat valtaavat torit ja konserttisalit. Myös satunnainen ohikulkija saa kuulla ja kokea laulamisen ja soittamisen ilon odottamattomissakin paikoissa.
Juhlat alkavat torstaina 7.6. Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan konsertilla. Perjantaina on vuorossa kuorokatselmus ja Katselmuksen satoa -konsertti. Perjantai-illan päättää ”Laalu männöö kapakkaan” -tapahtuma, jossa juhlille osallistuvat kuorot esiintyvät keskustan ravintoloissa.
Lauantaina saavat vuoron lauluyhtyeet, jotka kilpailevat ja nauttivat laadukkaasta koulutuksesta Musiikkikeskuksessa. Iltapäivällä kuullaan Maakunnat musisoi -konsertit Kauppatorin ja Satamatorin lavoilla. Lähtölaukauksen tapahtumalle antaa Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan kuviomarssiesitys Satamatorilla. Lisäksi kuorot konsertoivat eri paikoissa. Lauantai-illan konsertissa kuullaan lauluyhtyemusiikkia maailman huipulta, kun The Real Group -lauluyhtye esiintyy Musiikkikeskusessa. Illan päätteeksi juhlien osallistujat kokoontuvat yhteiseen karonkkaan Kuopio-halliin. Sunnuntaina 10.6. näyttävä juhlakulkue kulkee läpi kaupungin keskustan päätyen Kuopio-halliin, jossa pidetään perinteinen pääjuhla.
Sulasol järjestää juhlat yhdessä Sulasolin Pohjois-Savon piirin kanssa, ja mukana yhteistyössä on myös Kuopion kaupunki. Juhlien teemana on murteet. Savon kieli on isännillä ja me muut tuomme oman kielemme vierailulle Kuopioon laulaen ja soittaen.
Tervetuloa jakamaan kanssamme laulun ja soiton riemu! Tarkemmat tiedot juhlien ohjelmasta löydät täältä.





