Etusivu » Historiaa » Kuopio 2012 » Pääjuhla » Juhlapuhe

Musiikki avaa sisimpämme

Seppo Kääriäinen
VTT, kansanedustaja
Sulasol Pääjuhla Kuopio 10.6.2012

Sulasol-väki kokoontui Kuopiossa – tässä Puijon, Kallaveden ja kalakukkojen kaupungissa – edellisen kerran 40 vuotta sitten. Vietettiin Sulasolin 50-vuotisjuhlia. Puijo oli tapahtumien keskuspaikka. Savon Sanomat kertoi, että ainakaan nälkä ei yllättänyt kuoro- ja musiikkiväkeä: perunoita oli varattu 1400 kiloa, kahvia 200 kiloa, herneitä 300 kiloa ja kokonaisia leipiä 500.

Samainen Savon Sanomat otsikoi juhlatapahtuman tunnelmista: ”Musiikkiharrastus uuden nousukauden kynnyksellä”. Lehden kiteytys perustui säveljuhlan juhlapuhujan, Sibelius-Akatemian rehtorin professori Veikko Helasvuon näkyyn: ”Musiikin tulevaisuuden puolesta ei kannata langeta pessimismiin.” Lukuisat monimuotoiset ja suositut musiikki- ja kuorotapahtumat osoittavat professorin arvion oikeaksi.

40 vuotta sitten moni asia oli toisin. Silloin elettiin kylmän sodan aikaa, nyt EU painaa päälle ja Kiina on nousemassa maailman valtiaaksi. Silloin Kekkonen johti Suomea, nyt Niinistö on vallan kahvassa. Silloin teollisuusyhteiskunta kukoisti, nyt palvelut työllistävät suomalaisia, kun teollisuus siirtyy halvan työvoiman maihin. Silloin hyvinvointiyhteiskunta eteni vauhdilla, nyt painitaan yhteiskunnan ikääntymisongelmien kanssa. Silloin yhteisöllisyys oli voimissaan, nyt eletään yksilöllisyyden kulta-aikaa. Silloin elettiin vielä yhtenäiskulttuurissa, nyt yhteiskunta on pirstaloitunut. Veikko Helasvuo näki vuonna 1972 musiikin tulevaisuuden näin: ”Musiikissa eletään kriisiaikaa… ollaan siirtymässä entistä moniarvoisempaan kokonaisuuteen... ollaan kypsymässä erilaatuisten musiikillisten ihanteitten vastakohtaisuuksien tietoiseen tasoittamiseen.” Professori näki oikein. Musiikki on monimuotoistunut ja – arvoistunut, mutta samalla musiikin ihanteet ja muodot elävät rauhanomaista rinnakkaineloa.

Nämä juhlat ovat Kuopiossa neljännet. Vuosien 1891 ja 1914 laulujuhlat olivat Kansanvalistusseuran järjestämiä. Ensimmäiset laulujuhlat pidettiin Jyväskylässä vuonna 1884. Sulasolin ensimmäiset laulujuhlat järjestettiin 78 vuotta sitten Tampereella. Sittemmin laulujuhlille on kokoonnuttu viiden vuoden välein. Intoa ja väkeä on riittänyt.

Kuorolaulu on suosittu harrastus ja työ. Arviolta 3000 kuoroa ja yli 50000 laulajaa toimii harrastuksen parissa. Kuorolaulu merkitsee paljon: se antaa omakohtaista virkistystä ja sosiaalista hyvää oloa. Stressi vähenee, olo on tasapainoinen ja levollinen. Väitetäänpä tutkimustulosten perusteella terveytemme vahvistuvan kuorokokemuksista ja -elämyksistä.

Yhdessä tekemisen merkitys on perustava asia niin yksittäiselle kuorolaiselle ja musiikin harrastajalle kuin yhteisöllekin. Juuri yhteisöllisyydellä on yhteys terveyteen – myös yhteiskunnan terveydentilaan. Aina kun meidät herätetään sokilla tylyyn todellisuuteen kuten viimeksi Hyvinkään tragedian yhteydessä, heti perään vannotaan yhteisöllisyyden perään lääkkeeksi yhteiskunnan sairaille ilmiöille. Elämme kriisiaikaa. Tarvitsemme muutosta: enemmän yhdessä, vähemmän yksin – enemmän välittämistä, vähemmän yksilöllistä kylmäkiskoisuutta – enemmän me, vähemmän minä. Kysymys on yhteiskunnan ilmapiiristä, johon jokainen voi vaikuttaa. Vain yhdessäolo ja – tekeminen kerryttää yhteisöllisyyttä, vastuuta lähimmäisistä ja koko yhteiskunnasta. Siinä muutoksessa musiikilla ja kuorotoiminnalla on ollut ja on oma tärkeä tehtävänsä, jopa esimerkin arvo.

Kuorotoiminnalla on ollut historiassa myös iso valtiollinen merkitys. Viro, josta laulu- ja soittojuhlat purjehtivat Suomeen, lauloi itsensä itsenäiseksi neuvostovallan ikeestä. Etelä- afrikkalaiset uskovat kuorolaululla olleen vaikutuksensa apartheidin kukistamisessa. Meidän suomalaisten kansallistunne kehkeytyi osaltaan kuorolauluissa vaikuttaen itsenäistymiseemme, irti Venäjän vallan alta. Musiikki on näissäkin esimerkeissä yhdistänyt kansaa, antanut yhteisen identiteetin ja synnyttänyt voimaa nousta sorron ja väkivallan alta. Musiikissa on paljon hiljaista, mutta vaikuttavaa symboliikkaa.

Maakunnat, heimot ja murteet ovat olleet esillä näinä päivinä. Suomi on erilaisten maakuntien ja vieläkin omintakeisten heimojen maa. Musiikilla, erityisesti maakuntalauluilla, on väkevä sijansa tuntojen kohottajana. Savolaisen laulun ”Mun muistuu mieleheni nyt”, hämäläisten laulun ”Jos miestä missä tarvitaan” tai Kainuun marssin, Nälkämaan laulun ”Kuulkaa korpeimme kuiskintaa” ovat loistavia maakunnan identiteetin kiteytyksiä. Kun kuulemme ”Kallavesj”-esityksen, mieli heltyy, savolaisuus lämmittää ja mieltä kaihertaa koti-ikävä. Tulee suorastaan harras olo. Sanat ja sävelet yhdessä ilmaisevat juuremme ja kotimme paremmin kuin paraskaan puhe.

Sävel vie sanoman ihmisen sisimpään. Koin itse tällaisia tuntoja kymmenvuotiaana kansakoululaisena. Ulmalan kansakoulun kuoro esiintyi nuorisoseuran itsenäisyysjuhlassa vuonna 1958. Oli ankara alkutalven pakkanen, kun talsin muutaman kilometrin kotoa järven poikki seuratalolle laulamaan yhdessä koulukavereiden kanssa Finlandiaa. Pikkupoikana ei tajunnut Finlandian sanojen syvällistä merkitystä, mutta sävel teki tehtävänsä: tuntui kuin olisi tuomassa juhlaan tärkeää viestiä. Sävel vie sanoman sisimpäämme, sieluun asti. Mieltä liikuttavia tuntoja kiehuu sisimmässä, kun Sibelius-lukion kuoro esiintyy vuosittain joulun alla Eduskunnan valtiosalissa laulaen yhdessä eduskunnan väen kanssa ”Maa on niin kaunis”.

Kuorolaulu yhdistää sukupolvia. Todella liikuttavaa on kuulla niin lapsikuoroja kuin veteraanienkin kuoroesityksiä. Kyynel tulee silmään kun sotiemme veteraanit laulavat viimeisen tervehdyksensä kaverilleen Kalervo Hämäläisen ”Veteraanin iltahuudon” muodossa. Siinäkin sävel kuljettaa tärkeän viestin nykysuomalaisen sisimpään: kaveria ei jätetä.

40 vuotta sitten ”Kuopio tanssi ja soi”-tapahtuma päättyi ja Sulasol jatkoi 50-vuotisjuhlien merkeissä. Nyt näiden säveljuhlien jälkeen ”Kuopio tanssii ja soi” alkaa. Kuopio on kuoro-, musiikki- ja kulttuurikaupunki. Se on olennainen Savon pääkaupungin profiilin piirre. Savo on historiallinen kulttuurimaakunta, jossa yhteinen ajattelutapa murteineen kaikkineen ja henkisyys ovat elämässämme väkevänä pohjana. Tässäkin korostan: Savoa ei saa hajottaa.

Palaan lopuksi Kallavesj-lauluun. Sen sanoittaja Aaro Jalkanen – kulttuurivaikuttaja ja diplomaatti – pakeni vuonna 1914 Amerikkaan venäläisten santarmien pelossa. Taustalla oli hänen Kuopion toimistossaan säilytetty aktivistien aselasti. Jalkanen kuuli Amerikassa vuonna 1916 virolaisen kansanlaulun ”Yksinäin, yksinäin täytyy pois mun rientämäin”. Jalkanen päätti koti-ikävässään sanottaa virolaislaulun Kallaveden ja Kuopion tunnelmilla. Kallavesj-laulun kuudes värssy menee näin:

Kallavesj, Kallavesj,
suarinesj ja salaminesj
Tokko suanen koskaa ennee
kierteep Puijonsarven nennee,
missä laevat huuteloo:
Kuopijoo, Kuopijoo!